Mainostoimisto Advertising KioskiTyötPaikallisliikenteen brändiuudistus juoksutti porot kaduille – Rovaniemen kaupunki
Mainostoimisto Advertising KioskiTyötPaikallisliikenteen brändiuudistus juoksutti porot kaduille – Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen kaupunki
Paikallisliikenteen brändiuudistus juoksutti porot kaduille

Suunnittelimme Rovaniemen paikallisliikennepalvelulle yhtenäisen, helposti tunnistettavan ja erottuvan ilmeen, jossa näkyy kaupungin pohjoinen identiteetti. Ilme on herättänyt paljon positiivista huomiota sekä kaupunkilaisten että kaupungissa vierailevien keskuudessa. Vaikka paikallisliikenteen ilme on selkeästi oma kokonaisuutensa, on se suunniteltu sopimaan yhteen Rovaniemen kaupungin viestinnän ilmeen kanssa.

Tunnistettava visuaalinen ilme lisää myös julkisten palveluiden näkyvyyttä.

Ilmeen uudistamisella lisää näkyvyyttä

Vuonna 2018 vastuu Rovaniemen paikallisliikenteen järjestämisestä siirtyi kokonaisuudessaan kaupungille. Paikallisliikenteen kehittäminen matkustajamäärien lisäämiseksi oli välttämättömyys uudessa tilanteessa. Toiminnan kehittämisen lisäksi tarvittiin myös kipeästi paikallisliikennepalvelun näkyvyyden kasvattamista ja viestinnän tehostamista, joita varten paikallisliikenteelle tulisi luoda uusi vahva brändi. Rovaniemen kaupunki järjesti linja-autojen ilmeestä mainostoimistoille kilpailun, jonka voittaja toteuttaisi brändiuudistuksen.

Linkkarin linja-autoteippaukset ovat visuaalisen ilmeen mukaiset.
Visuaalisen ilmeen näkyvin osa on linja-autojen teippaukset, joissa Rovaniemen porot etenevät liikenteen mukana revontulet taustanaan. Porot erottuvat henkilöautojen seasta hyvin eri vuodenaikoina. Kuva otettu Rovaniemen keskuskentän edessä ruokasenkadulla, joka on vilkkain väylä linkkariliikenteessä.

Porot juoksivat ideakilpailun voittoon

Advertising Kioski voitti kilpailun Rovaniemen juoksevat porot -idealla, jossa laukkaavat lentokentällä sijaitsevasta Joulumaan porot -veistoksesta tutut porohahmot taustanaan revontulet. Kuvitus heijastaa Rovaniemen pohjoista identiteettiä. Ennen porolla kulkivat niin tavarat kuin ihmisetkin. Lappi on poronhoitoaluetta ja Rovaniemi sen pääkaupunki, joten ei ole ihme, että poro on edelleen läsnä kaikkialla: teiden varsilla, lautasella, kadunnimissä, julkisessa taiteessa, ja jopa asemakaavassa. Poro on myös eläin, jonka näkeminen ja reessä istuminen on monen Rovaniemellä vierailevan matkailijan toiveissa. Siksi se sopi mielestämme hyvin matkailukaupungin julkisen liikenteen tunnukseksi.

Kuvituksen värimaailma viittaa revontulten lisäksi luonnon läheisyyteen (sininen joki, vihreät metsät) ja joukkoliikenteeseen vihreämpänä, luontoystävällisempänä vaihtoehtona. Koko paikallisliikenteen brändi-ilme (tunnus ja visuaaliset elementit) on rakennettu Rovaniemen juoksevat porot -kuvituksen pohjalta hyödyntäen sen värimaailmaa ja porohahmoa.

Kuvasimme linja-autoteippauksia markkinointimateriaaleja varten.
Kuvasimme kuvituskuvia Linkkarin markkinointimateriaaleihin. Niissä esiintyvät paikallisliikenteen autot liikenteessä eri vuodenaikoina.
Porot ovat osa Linkkarin visuaalista ilmettä.
Kuvituksen värimaailma viittaa revontulten lisäksi luonnon läheisyyteen (sininen joki, vihreät metsät) ja joukkoliikenteeseen vihreämpänä, luontoystävällisempänä vaihtoehtona.
Rovaniemen kaupungin Linkkarin tunnus.

Tunnuksessa hymyilee Linkkari

Brändiuudistus oli jo aikaisemmin lähtenyt liikkeelle kaupunkilaisille suunnatulla nimikilpailulla, joka ratkesi ideakilpailutuksen jälkeen. Nimikilpailun voitti Linkkari, joka on linja-autosta käytetty lempinimi kaupungissa. Tammikuussa 2018 avattu kilpailu sai paljon näkyvyyttä myös valtakunnallisesti, ja nimiehdotuksia tuli 750.

Olemme suunnitelleet Linkkarille myös tunnuksen. Linkkari-merkki on iloinen, eteenpäin matkaava bussi, jonka rovaniemeläisyydestä kertovat K-kirjaimessa esiintyvä, kuvituksesta tuttu juokseva poro ja revontulista inspiraationsa saanut tausta.

Brändimanuaalissa esitellään Rovaniemen kaupungin Linkkarin visuaalinen ilme.
Brändimanuaali kokoaa Linkkarin visuaalisen ilmeen.
Brändimanuaali määrittelee koko paikallisliikenteen brändin ja tavan toimia.
Linkkarin nettisivut ovat osa Rovaniemen kaupungin julkisia palveluita.
Linkkarin verkkosivut suunniteltiin kaupungin käytössä olevalle ”tyhjälle pohjalle”, joka sisälsi riittävät toiminnallisuudet ja asetti tarkat rajoitteet visuaalisuuden suunnittelulle.

Brändi-ilmeen viimeistely

Teimme Linkkarille graafisen ohjeiston ja veimme uuden brändi-ilmeen kaikkeen Rovaniemen julkisen liikenteen materiaaleihin verkkosivuista bussikorttikoteloon.

Kuvakkeet havainnollistavat Linkkarin julkisia palveluita.
Suunnittelimme Linkkarin palveluille visuaalisen ilmeen mukaiset, havainnolliset kuvakkeet, joita voidaan hyödyntää eri materiaaleissa.
Linkkarille suunniteltiin kesä- ja talviaikataulut visuaalisen ilmeen mukaan.
Olemme suunnitellet myös kesä- ja talviaikataulut sekä kuvittaneet kaikki paikallisliikenteen reittikartat.
Kartta ja korttikotelo suunniteltiin Linkkarin visuaalisen ilmeen mukaan.
Materiaaleihin kuuluu bussikortin suojakotelo, jossa on heijastin. Kun korttikoteloa heiluttaa heijastinpuoli eteenpäin pimeällä bussipysäkillä, on kuskin helppo huomata kyytiä vailla olevan asiakas.

Pidetty ilme tuki paikallisliikenteen käyttäjämäärien kasvua

Linja-autojen uusi ilme on tuonut paljon positiivista huomiota ja kiitosta kaupunkilaisilta. Uuden ilmeen ohella uudistetut verkkosivut ja Waltti-järjestelmän käyttöönotto ovat helpottaneet tiedon jakamista ja löytämistä: paikallisliikenteen verkkosivuilla oli puolessavuodessa kuusinkertainen määrä sivulatauksia verrattuna koko vuoteen 2017.

Lipputulot kasvoivat kesä-joulukuussa 2018 budjetoidusta 700 000 eurosta 760 000 euroon. Verkko-ostomahdollisuus on lisännyt myös ladattavien matkakorttien suosiota: niitä on nyt käytössä enemmän kuin koskaan ennen.

Advertising Kioski on yhteistyökumppanina luotettava, nopea ja laadukas. Oli sitten kyseessä kiireellinen tai kiireetön tilaus, työ on aina tasalaatuista. Kiskalla kuunnellaan asiakasta ja osataan ehdottaa erilaisia vaihtoehtoja. Ongelmien ratkaisuun löytyy näkemystä, mutta omaa ehdotusta ei yritetä puskea väkisin läpi, vaan toiminta perustuu vuorovaikutukselle.

Kioskin Rovaniemen kaupungille toteuttamat työt ovat olleet kaikin puolin toimivia ja vastanneet odotuksia. Erityisesti olemme olleet tyytyväisiä siihen, että Kioskin avulla olemme onnistuneet tavoittamaan uusia yleisöjä somen kautta.

Rovaniemen kaupungin viestintäpäällikkö Riikka Heikkilä
Ilkka Väyrynen

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Ilkka Väyrynen

Toimitusjohtaja / AD
Puh. 0400 981 596
ilkka@adkioski.com

Ota yhteyttä!