Lapin yliopisto

Hybridityön sähköiselle käsikirjalle taitto, kuvitukset ja infografiikat

Kun Perheystävällinen hybridityön Lappi (ESR) -hanke tarvitsi osaavaa yhteistyökumppania hankkeessa tuotetun käsikirjan viimeistelyyn, otimme haasteen vastaan innostuneina. Kirjasta otettiin pieni printtipainos, mutta sen pääasiallinen jakelu tapahtui E-kirjana.

E-kirjat tarvitsevat ammattitaidolla toteutetun taiton, jotta niiden sisältö olisi mahdollisimman selkeä ja saavutettava. E-kirjan taitossa otetaan huomioon digitaalisten sisältöjen saavutettavuutta koskevia suosituksia. Painettuun kirjaan verrattuna E-kirjan fontti on suurempi, ja ”sivulle” sijoitetaan vähemmän tekstiä.

Taiton lisäksi teimme sisältöä tukevat kuvitukset ja infografiikat. Tyyliltään rennoilla kuvituksilla haluttiin esittää erilaisia työntekijöitä ja etätyötilanteita. Vastapainoksi pelkälle kotitoimistolle halusimme kuvata monipaikkaisuuden laajoja mahdollisuuksia – esimerkiksi heti kannen kuvassa työntekijä on lähtenyt pitämään etäpalaveria tunturimaisemaan. Tällaiset työn kuvaukset nostavat samalla esiin myös käsikirjan keskeistä teemaa, työhyvinvointia.

Piirroskuvituksessa henkilö istuu laavulla kannettava tietokone sylissään

Perheystävällinen hybridityön Lappi (ESR)-hankkeen julkaisu HYBRIDITYÖN KÄSIKIRJA – OPAS JOUSTAVAAN MONIPAIKKAISEEN TYÖHÖN löytyy kokonaisuudessaan Lapin yliopiston sähköisestä julkaisuarkistosta, Laudasta (Hybridityön käsikirja : opas joustavaan monipaikkaiseen työhön) . Siihen kannattaa tutustua, jos sähköisen julkaisun taitto kiinnostaa, mutta myös ja etenkin silloin, jos tarvitset tietoa joustavan etätyökulttuurin edistämiseen ja kehittämiseen. Hyödyllinen opas, jonka vinkkejä on nykyään käytössä myös Kiskalla.

Ilkka Väyrynen

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Ilkka Väyrynen

Toimitusjohtaja / AD
Puh. 0400 981 596
ilkka@adkioski.com

Ota yhteyttä!